keskiviikko 8. kesäkuuta 2016

Suunnitelmat hiipivät toteen

Ollaan ihan lähellä finaalia. Hillitön nujakointi ruusumaan kanssa alkaa olla lopuillaan. Vielä puuttuu senttejä kasvualustasta, mutta töitä on tehty. Tarvitaan vain yksi multakuorma, jonka hankin kesän mittaan jollain tavoin. Ruusut ovat kaikki nyt täällä. Reilut 50 purkkia, mikä on oikeastaan ihan pirun paljon. Hätkähdyttävä ja läkähdyttävä  määrä tulevaa kauneutta, kukkia ja tuoksuja.

Illasta alkoi sataa sievää tihkusadetta. Se ajoi minut pois hyötymaan kylvöistä. Siirryin suunnitelutoimiin.

Ruusumaan suunnitelussa on haasteensa. Taimissa on leiskuvan oranssinpunaisia, tummanpunaisia, punaisia, pinkkejä, vaaleanpunaisia, violettejejä, valkosia ja keltainenkin. On köynnösruusuja, korkeita ja matalia, maanpeittojakin. Älyttömän laaja setti erilaisia ruusuja. Ne pitäisi istuttaa jotenkin järkevästi ja esteettistä silmää miellyttäväksi. Ja kerralla oikein.


Enpäs ole ennen näin tarkkaan rakennellut suunitelmia. Sitä on ennen pistetty talikkoa tai lapiota kenttään ja menty omintakeisella tajunnanvirralla. Sitten seuraavana suvena on siirtojuoksutettu parempaan järjestykseen. Ja uudestaan sitten seuraavana. Ehkä lopulta jokin sopiva sommitelma on sitten syntynytkin.

Nyt on tarkka istutussuunnitelma paperilla. Huomioitu on värin lisäksi korkeus. Keskelle isot köynnösruusut ja laidoille matalammat. Reistaan taimia kohilleen ja istutan ensi viikolla. Näyttäisi hallanvaara häviävän huomisen myrskyn jälkeen. Kylmän näköistä on ennusteissa yöt, joten siirrän sovulla ensin viikon alkuun istutukset. Istutus syyhyttää kyllä pahemman luokan kutkan tavoin.

Ennustettu kaatosade vaihtuikin ystävälliseksi tihkusateeksi ja repivä myrsky toivoakseni vain ohimeneväksi myräköinniksi ilman vahinkoja. Mulla on nyt kyllä mellevä olo - isot ruusumaat valmiina istutukseen, taimia melkoisen mahoton määrä valmiina ja istutusjärjestys suunniteltu valmiiksi. Kaikki on valmiina toimintaa varten.

Pidä kiinni lakistasi, jos asut Pohjois-Suomen alueella - täällä huomenna tuulet puhkuu ja sateet lotisee!



4 kommenttia:

  1. Hyvin suunniteltuhan on puoliksi tehty ;) Kunpa joskus itsekin joskus oppisi olemaan järjetelmällinen. Tapana, kun on hommata kaikkea kivaa ja ängetä niitä minne sattuu. Noh, ilmanakos taimikaruselli pyörii vuodesta toiseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kurjenkello! Vanha koira ehkä oppii istumaan - eli minäkin suunnittelemaan :D Ehkä pointti tässä on se, että taimet tulivat jo aikaa sitten, mutta istutusmaa ei ollut valmis ja kevät aina arvaamaton. Näin on ollut aikaa ajatella. Kerrankin.

      Poista
  2. Kuinka kauheasti sinulla noita ruusuja nyt oikein onkaan!! Näyttää tosi paljolta.
    Eihän se myrsky niin paha ollutkaan!

    VastaaPoista
  3. Reilut 50 ruusua. Sijoitus tulevaisuuteen :D Ja Salomon - vai mikä se nyt olikaan - oli sangen hempeä myrskyksi. Onneksi.

    VastaaPoista